Hopeanvärinen susinarttu juoksee metsässä suussaan pieni pentu. Sen kintereillä juoksee metsästyskoiria ja kaksi metsästäjää. Silloin luoti iskeytyy suden jalkaan. Se kaatuu ja pentu lentää pusikkoon. Pentu katsoo lehtien välistä, kun sen emo katsoo sitä takaisin kyyneleet silmissä. Kuuluu laukaus. Susi makaa kuolleena maassa. Pentu tärisee pelosta eikä suostu tulemaan pois pusikosta. Silloin yksi metsästyskoirista haistaa pennun. Se työntää päänsä pensaan läpi ja katsoo lempeästi pentuun. Pieni susi perääntyy pelokkaana ja näyttää hampaitaan. Metsästäjä katsahtaa pentuun ja aikoo ampua senkin, mutta metsästyskoira asettuu suojelevasti pennun eteen. Mies luopuu aikeistaan.

Viikon päästä pentu makaa eläinkaupan häkissä. Se oli laihtunut rajusti, koska se ei ollut syönyt mitään emonsa kuoleman jälkeen. Metsästäjä kävi koiransa kanssa joka päivä katsomassa pentua. Silloin pentu saattoi hieman syödä, muttei sitäkään enempää. Silloin kuuluu kilahdus. Liikkeeseen astelee noin kolmetoistavuotias tyttö. Kauppias tervehtii tyttöä. - Päivää, Fujiro. Tulitko katsomaan eläimiä? - Joo, ajatteli hankkia Ziran lisäksi vielä y... tyttö jättää lauseensa kesken, kun se huomaa sudenpennun häkissä. - Minkä rotuinen pentu tuo on? Fujiro kysyy katsoen yhä pentua. Myyjä katsastaa häkkiin. - Se on huippuharvinainen hopeasusi. Metsästäjät ampuivat sen emon ja toivat tänne. Fujiro meni häkin viereen ja kyyristyi. Pentu nousi ja katsoi Fujiroa. Molemmat tuijottivat toisiaan kiinnostuinena. Fujiro suoristi itsensä. - Otan tuon. Myyjä nyökkäsi. - Okei.

Myöhemmin Fujiron kotona pentu katseli uteliaana ympärilleen. Se oli jo tavannut Ziran, Fujiron toisen koiran. Zira oli rodultaan kishu inu. Se oli ottanut tulokkaan ilomielin vastaan. Kun Fujiro oli mennyt keittiöön, Zira istahti. - Mikä sinun nimesi on? se kysyi. - Äitini kutsui minua Shirubaksi, pentu vastasi. Silloin Fujiro tuli keittiöstä. - Keksin juuri pennulle hyvän nimen. Shiruba!  Shiruba haukahti innoissaan ja heilutti häntäänsä.

Kaksi kuukautta myöhemmin Shiruba oli taas voimissaan. Se oli syönyt ja juonut hyvin. Zira kertoi, että Fujiro ilmoitti tämän usein koiratappeluihin. Shiruba haaveili itsekin päästä näyttämään taistelutaitonsa suurelle yleisölle.

Eräänä päivänä Shiruban ja Ziran ollessa ulkona ne kuulivat ulvaisun. Shiruba hyppäsi aitaa vasten ja näki, kun iso dobermanni hakkasi akitanpentua. Shiruba raivostui ja hyppäsi aidan yli. Zira tuli perässä. Kun dobermanni huomasi kaksikon, se lopetti pennun hakkaamisen ja kääntyi ilkeä hymy kasvoillaan. Hymy paljasti sen veitsenterävät torahampaat. Shiruba murisi. Zirakin paljasti hampaansa. Dobermanni nuolaisi hampaitaan ja syöksyi kohti Ziraa. Kishu-narttu kuitenkin tarttui sitä hampaillaan kurkusta ja viskasi kauemmas. Dobermanni naurahti. - Ei hassumpaa nartulta, se sanoi, kunnes se kiinnitti katseensa Shirubaan. - Sinä olet se viimeinen hopeasusi, se sanoi ohimennen. Shiruba irvisti vihaisena. Pitää minua pilkkanaan! se ajatteli ja hyökkäsi. - Uooorh!! Shiruba huusi ja viilsi hampaillaan koiran kylkeä. Vauhti oli kuitenkin liian kova ja pentu iskeytyi vasten talon seinää. Dobermanni raivostui saamastaan haavasta ja hyökkäsi vuorostaan kohti Shirubaa, joka oli liikkumiskyvytön. Zira hyppäsi eteen. Dobermanni pysähtyi, kun se kuuli vihellyksen. Se murahti ja juoksi pois. Zira käveli Shiruban luo. - Kävikö pahasti? se kysyi. Shiruba ähkäisi ja nousi. - Ei, hieman tärähti. Silloin Fujiro kutsui niitä. Zira hyppäsi aidan yli Shiruba perässään. Fujiro torui niitä. - Ette saisi karata pihasta! hän sanoi, mutta lopetti, kun huomasi pienen verinaarmun Shiruban selästä. - Tappelitteko te!? Fujiro tivasi. Zira pudisti päätään. Silloin talon ohi kulki teini-ikäinen poika vierellään kaksi dobermannia ja akitanpentu. Zira hyppäsi aitaa vasten ja haukkui. Fujiro tajusi, että ne olivat tapelleet jommankumman dobermannin kanssa. Hän kyyristyi Shiruban viereen. - Tuo poika on Kagemaru. Hänen isänsä omistaa parhaimmat taistelukoirat. He kouluttavat tuota akitanpentua taistelukoiraksi ja myyvät sen sitten, Fujiro kuiskasi pennun korvaan. Shiruba nyökkäsi ymmärtäväisesti. Sitten se juoksi aidan luo ja hyppäsi itsekin sitä vasten. Akitanpentu oli aivan verillä ja se ontui. Shiruba haukahti sille. Se kääntyi. Sillä oli vanhoja arpia kasvoissaan. Pentu oli väriltään vitivalkoinen, tosin sillä oli musta viisisakarainen tähtikuvio otsassaan. Akita livahti aidan viereen. - Mikä sinun nimesi on? Shiruba kysyi. - Hoshi. Nuo dobermannit ovat Butcher ja Mizuka. Ne ovat Kagemarun omia taistelukoiria. Voin joskus näyttää sinulle heidän kartanon. Piha on täynnä aitauksia ja häkkejä, jossa on taistelukoiria, pentu vastasi. Silloin Kagemaru huusi sille. - Hoshi! Tänne! Hoshi juoksi heti Mizukan taakse. Shiruba hypähti aidan yli ja jäi tuijottamaan Hoshin perään.

Parisen viikkoa myöhemmin

Fujiro treenasi Ziraa. Sinä päivänä järjestetään koiratappelu ja Zira oli mukana. - Toivottavasti ei tule kukaan Kagemarun koirista vastaan, Fujiro mutisi. Shiruba seurasi pää hassusti kallellaan kauempana harjoitusta. Silloin aitan portti avattiin. Kagemaru astui inhottavan itsehyväinen hymy kasvoillaan pihalle. Hänen kannoillaan tuli Hoshi. - Terve, Fujiro. Tulin tuomaan Hoshin. Mehän sovittiin, että annan pennun sinulle, Kagemaru sanoin. Sitten hän lähti jättäen Hoshin pihalle. Shiruba hyppäsi aitaa vasten. Butcher oli odottanut Kagemarua. Kun se huomasi Shiruban, se haukahti vihaisesti. Shiruba murisi takaisin. Hoshi tuli hänen viereensä. Fujiro tuli pentujen luokse. Myös Zira tuli kintereillä. Hoshi heilutti kippurahäntäänsä. Fujiro tarkisti pennun läpikotaisin, kunnes uskoi Hoshin olevan kunnossa. - Pidän tuosta tähtikuviosta otsassasi, Fujiro hyväili ja silitti pentua.

 

jatkuu..